Moduulipelejä pelattiin 80-luvulla – ja pelataan edelleen

1980-luvulla lapsuuttaan ja nuoruuttaan eläneet muistavat pelimoduulit, jotka tungettiin kotitietokoneen tai pelikonsolin moduuliporttiin, puoliksi koneen lisälle. Pelimoduuleja on edelleen, joskin ne ovat fyysiseltä kooltaan pienempiä ja niitä kutsutaan eri nimityksellä.

Pelikonsolit toivat mukanaan pelimoduulit

Jo 1970-luvun alussa oli muutamia malleja pelikonsoleita, mutta osassa niistä oli kaikki mahdolliset pelit asennettuina jo valmistusvaiheessa. Uusia pelejä ei voinut asentaa, eikä niitä siksi edes ilmestynyt.

Toisen sukupolven pelikonsoleissa (noin 1976-83) oli mikroprosessorit sekä moduuliportit, joiden kautta pelit ladattiin. Pelimoduulit olivat ROM-muisteja, joihin peliohjelmat oli ladattu. Niihin ei voinut tallentaa mitään, koska ROM-muisteista voi vain lukea tietoja. Konsoleissa oli 8-bittiset prosessorit. Suosituimpia pelikonsoleita Suomessa olivat Mattel Intellivision ja Philps Videopac G7000. Nykypäivän peleihin verrattuna pelit olivat melko alkeellisia, mutta niin oli moni muukin asia. Kaikilla ei ollut vielä edes väritelevisioita ja pelejä pelattiinkin paljon mustavalkotelevisioiden kautta.

Ensimmäisissä kotitietokoneissa oli paikka pelimoduuleille

1980-luvun alussa markkinoille tulivat ensimmäiset kotitietokoneet, jotka paljolti syrjäyttivät pelikonsolit. Konsolien lailla niissäkin oli moduuliportit, vaikka pelejä saattoi ladata myös C-kasetilta ja myöhemmin myös lerpulta eli levykkeeltä, johon sopi korkeintaan 1200 kilotavua. Alkuun pelejä myös kirjoitettiin rivi riviltä basic-kielisistä ohjelmalistauksista, joita julkaistiin alan lehdissä. Suosituimpia kotitietokoneita olivat Vic-20 ja sen seuraaja Commodore 64 sekä Spectravideo 328. Sega SC-3000 oli siitä erikoinen, että sitä ei voinut käyttää lainkaan ilman ROM-moduulia, koska ohjelmamuisti sijaitsi siellä. Vic-20:ssä oli 3,5 kilotavun muisti, jota saattoi lisämuistimoduulilla laajentaa ”jopa” 16 kilotavuun asti.

Alkuun kotitietokoneiden pelit olivat varsin yksinkertaisia, etenkin grafiikaltaan. Moduulipelit olivat kuitenkin kehittyneempiä kuin ne, jotka kirjoitettiin tietokonelehtien listauksista. Esimerkiksi Vic-20:lle tarkoitetussa Omega Race -moduulipelissä oli pacman-hahmoja ja haamuja, jotka pystyi tunnistamaan haamuiksi. Käsin naputeltavassa Air Defence -pelissä taas ylhäältä putosi asteriski, joka piti torjua siirtämällä laatikko sen kohdalle.

Pelimoduulit olivat ROM-muisteja

Samaan aikaan kotitietokoneiden yleistymisen kanssa aloittivat pelikonsolit vastaiskunsa. Kolmannen sukupolven pelikonsoleiden suorituskyky oli samaa luokkaa aikansa kotitietokoneiden kanssa, mutta erona oli, että niitä ei voinut ohjelmoida itse. Suosituimpia olivat Sega SG-1000, Nintendo Entertainment System ja Atari 7800. Neljännen sukupolven pelikonsoleissa 1980-luvun lopulta lähtien pelimoduulit korvattiin CD-levyillä, jotka ovat käytössä monissa nykyisissäkin pelikonsoleissa.

Pelimoduulitkaan eivät ole kadonneet minnekään. Nykyään ne ovat vain pienempiä ja niitä kutsutaan korteiksi, vaikka toimintaperiaate on täysin sama kuin pelimoduuleilla: ne ovat ROM-muistin sisältäviä palikoita, jotka työnnetään niitä varten tehtyyn porttiin. Kooltaan ne ovat samaa luokkaa kuin kameroiden SD-kortit. Korttia käyttävät erityisesti mukana kuljetettavat niin sanotut käsikonsolit, kuten Sonyn valmistama Playstation Vita, Nintendo 3DS ja sen seuraaja Switch, jonka saa myös kotikonsoliksi telakointiaseman avulla. Vanhempia malleja ovat esimerkiksi Nintendo GameBoy, joka tuli markkinoille vuonna 1989, Atari Lynx, Sega Nomad sekä Sonyn PocketStation.

ROM ja CD pitävät pintansa

Nykyään pelejä ladataan paljon verkon kautta, erityisesti pelikonsolivalmistajien omista verkkokaupoista. Muistikorttien ja CD-levyjen etuna on kuitenkin, että niille tallennetut pelit voi myydä, kun niihin kyllästyy. Netin kautta ladattavat pelit ovat hiukan halvempia, mutta niitä ei voi myydä eteenpäin. Lisäksi ROM-kortit ja CD-levyt ovat vakaampia säilytyspaikkoja tiedostoille kuin laitteiden kovalevyt: data säilyy niissä vuosikymmeniä, toisin kuin pelikonsolin kovalevyllä, joka voi hajota.